Ihmisen on hyvä aina välillä tunnustaa olevansa riittämätön. Näin minä mietin tänään aamulenkillä. Kun rohkenee tunnustaa vajavaisuutensa, on entistä hienompaa huomata ne asiat, joiden hoitamisessa on kohtuullinen.
Tässä takavuosina jouduin kovan paikan eteen. Vaimo oli vaivihkaa huomautellut, että yhden keittiön alakaapin sarana ei toimi kunnolla. Jonkin aikaa sitä kuunneltuani päätin, että asiahan pitää laittaa kuntoon. Menin rautakauppaan ja ostin uuden saranan.
Ryhdyin sarananvaihtopuuhiin työpäivän jälkeen. Mittasin ja mallasin, koeasensin ja petyin. Sarana ei toiminut niin kuin sen piti. Kolme iltapuhdetta työskenneltyäni turhauduin ja huusin juniorin yläkerrasta avuksi. Sinä iltana saimme kaapin oven kuntoon.
Kirjoitin tuolloin pakinassani, että perustan sarananvaihtoliikkeen ”Virtanen & poika”. Mainoslauseeksi kaavailin, että ”saranat odottaessanne”. Odotusajan pituudesta en kuitenkaan aikonut mainita yhtään mitään.
Toinenkin kokemus riittämättömyydestä, tai pikemminkin riittävyydestä minulla on. Olimme nykyisen vaimoni kanssa joskus seurusteluaikoina matkalla pohjoisessa. Vuotson korkeudella törmäsimme tilanteeseen, jossa etelän naisseurue oli joutunut ongelmiin autonsa kanssa.
Auton ympärillä pyöri tukku paikallisia miehiä, postiauton kuljettaja ja muutamia muita. Seurasin hetken tilannetta ja marssin paikalle. Kysyin, saanko minäkin katsoa ja kumarruin konepellin alle. Aikani tutkittuani löysin muistaakseni irtonaisen johdon ja panin sen paikkaan, johon oletin sen kuuluvan.
-Kokeilepa nyt, sanoin naiskuljettajalle ja toivoin parasta. Nissan, vai olikohan Fiat, jyrähti käyntiin. Toivotin hyvää matkaa ja lähdin kävelemään kuin villin lännen sankari kädet lanteilla. Harvoin olen tuntenut selässäni niin ihailevia katseita. Tänäkään päivänä en tiedä, minkä johdon panin ja minne.
Tuo sarananvaihtotapaus opetti minulle, että ei ihminen kaikkea voi osata. Tiesin sen kyllä, sillä olin vähällä saada puukäsitöistä ehdot joskus oppikoulun alaluokilla. Tuo auton korjaaminen muistutti taas siitä, että peräänantamattomalla uskolla ja erittäin hyvällä tuurilla selviää monistakin asioista.
En todellakaan ole teknisesti osaava ja kätevä, pikemminkin päinvastoin. Mutta olen oppinut sen asian hyväksymään. Joku osaa jotakin, toinen taas toista.
Kun joku rakentaa minulle taulun, niin kyllä minä siihen runon kirjoitan. Ja runoa on vaikea moittia siksi, että jokainen tuntee luetun tekstin omalla tavallaan.
Mauno A. Virtanen
Anna palautetta kirjoituksesta:
mauno.virtanen(at)hotmail.com