Vanhat ja jo kumaraiset ihmiset seisovat räntäsateessa kadulla ja odottavat, että joku tulisi aukaisemaan oven. Ensimmäinen on tullut paikalle jo hyvissä ajoin, että saisi ovenrivasta kiinni ja pääsisi ensimmäisenä hoitamaan asioitaan. Näky on suoraan sanottuna murheellinen.
Ei, kyseessä ei ole näky jostain historian hämäristä tai tieteiselokuvasta. Koko kuva on tätä päivää. Varttuneet ihmiset, jotka eivät vielä osaa hoitaa asioitaan verkossa, odottavat vuoroaan paikkakunnan ainoan pankin ovella päästäkseen nostamaan tiskiltä omia rahojaan.
Puhutaan paljon palveluyhteiskunnasta. Monen mielestä termi on pelkkä vitsi. Kun pankkiinkin pääsee vain tiettynä päivänä tiettyyn aikaan, ei auta muuta kuin seisoa räntäsateessa. Ja asioiden hoito puhelimella on käynyt niin vaikeaksi, ettei siitä monikaan selviä.
Soitto vaikkapa johonkin suureen laitokseen voi olla todella vaivalloista. Ensin pitää painaa ykköstä, jos asia koskee jotakin, tai kakkosta, jos se koskeekin jotakin muuta. Pitkän painamisrumban jälkeen heleä naisääni ilmoittaa, että kaikki asiakaspalvelijat ovat juuri nyt varattuja. Sitten alkaa soida yksitotinen musiikki ja se saattaa soida hyvinkin pitkään.
Kun lopulta saa elävän ihmisen langan päähän, hän saattaakin ilmoittaa, että tämä asia ei kuulu juuri hänelle ja nyt pitäisikin lähestyä toista osastoa. Ei ole ollenkaan ihme, jos siinä varttuneemman asiakkaan pulssi alkaa kohota.
Elävät ja kaikkitietävät puhelinvaihteen hoitajat ovat pitkälle kuolleet sukupuuttoon. Kun haluat asioida vaikkapa kunnan jonkun osaston kanssa ja sinulla on asiaa tietylle virkamiehelle, on hänen tavoittamisensa nykyisin vaikeaa.
Kun lopulta löytää sekavilta kotisivuilta kyseisen herran puhelinnumeron ja soittaa pirauttaa, niin eihän sieltä vastausta kuulu. Soittajan on mahdotonta tietää, missä kännykän omistaja menee ja voisiko häneen saada yhteyttä hieman myöhemmin.
Puhelinluettelot alkavat olla katoavaa kansanperinnettä. Monella vanhalla ihmisellä ei ole tänä päivänä toimivaa nettikalustoa, joten siinä hän seisoo sormi suussa ja asia jää hoitamatta. Kunnan tai viraston elävä keskus pystyi ennen antamaan tietoa siitä, missä kyseinen viranhaltija mahdollisesti menee.
Tänä päivänä kaikki tekniikka on noussut lähes epäjumalaksi. Hyvähän se onkin, jos omistaa pelit ja vehkeet ja osaa vielä niitä käyttää. Kaikkien kohdalla asiat eivät ole läheskään näin hyvin.
Ja juuri heitä ei enää palvele kukaan.
Mauno A. Virtanen
Anna palautetta kirjoituksesta:
mauno.virtanen(at)hotmail.com