Minulla on ongelma. Kun olen juuri ja juuri yli 70-vuotias, minun pitää pysyä kotiarestissa. Näin määrätietoisen näköinen ministeririvi minulle televisiossa saneli. Ongelma on nyt siinä, miten minä hankin äitienpäivälahjan, kun kauppaan ei ole hyvä mennä.
Olen pohdiskellut kiivaasti tilannettani. Pahinta kaikessa, että en voi punnita asioita yhdessä vaimoni kanssa, jotta salaiset hankkeeni eivät paljastuisi. Valitettavasti en voi myöskään tässä tapauksessa käyttää häntä hankkijana, vaikka hän onkin alle seitsenkymppinen.
Olen itsekseni punninnut ratkaisumalleja niin, että olen jopa yöllä valvonut. Yritänkö hankkia lahjan etänä. Soitan tuttuun kauppaan ja pyydän, että tuovat yhden yöpaidan meidän kuistiin. Mutta eihän se niin voi mennä. Kyllä minä haluan itse valita yöpaidan, jossa armaani vieressäni nukkuu.
No ruusun minä tietenkin voin tilata vaikkapa puhelimella kukkakaupasta. Ei sekään kyllä paras mahdollinen keino ole. Kyllä minä haluan itse nähdä etukäteen sen kukankin, jotta eivät kaiken maailman roikkoruusuja minulle toimita.
Jatkan eri vaihtoehtojen punnitsemista edelleen. Pahinta kaikessa, että aika kuluu, eikä minulla ole enää kovin monta päivää tuhlattavana. Voisinhan minä tietenkin laulaa luikauttaa tai jopa lausahtaa jonkin romanttisen runon, mutta kyllä ruusu ja yöpaita olisivat parempi vaihtoehto. Ne näkyisivät talossa äitienpäivän jälkeenkin.
Joskus natiaisena, olinkohan kolmannella luokalla, virkkasin koulussa omalle äidilleni lahjaksi pölypyyhkeen. Tein sen luonnonvalkoisesta langasta. Työ kyllä edistyi, mutta jostakin syystä neliöksi tarkoitettu luomus rupesi kutistumaan. Lopulta se oli lähes kolmio. Ei se enää ollut myöskään luonnonvalkoinen, vaan siihen oli tarttunut tummempia sävyjä käsistäni.
Kun sitten äitienpäivän aamuna annoin sen äidilleni, näytti tämä ihastuvan ikihyväksi. –Voi kuinka kauniin pölypyyhkeen sinä olet tehnyt, sanoi äiti ja ripusti kapistukseni keittiön seinälle. Katsoin vielä kerran luomustani ja mietin, että kyllä äidillä on lämmin sydän.
Nyt olen tullut siihen loppupäätelmään, että kyllä minä salaa kauppaan lähden. Saanpahan sitten mieluisen yöpaidan vieruskaverille ja kauniin ruusun pöydälle. Hyppelen vaikka kauppareissullani iloisesti, jotta kukaan ei osaa ajatella, että olen niin vanha ja uhmaan Sannan ja Katrin neuvoja.
Mauno A. Virtanen
Anna palautetta kirjoituksesta:
mauno.virtanen(at)hotmail.com