Terveys lienee yksi eniten edistettyjä aiheita Eläkeliiton toiminnassa. Eikä ihme, sillä harvassa ovat aiheet, jotka olisivat ihmisille tärkeämpiä kuin terveys ja hyvinvointi. Terveysasiat ovat nousseet kansalaisten, viranomaisten ja poliitikkojen toiminnassa erityisen tärkeiksi aiheiksi viimeisten kahden vuoden aikana, kun koronavirus on aiheuttanut ennen näkemättömän laajoja seurauksia ihmisten terveyteen ja arkeen. Sama ilmiö on ollut havaittavissa lähes kaikkialla maailmassa. Niinpä ei ole yllätys, että terveys on huomioitu omana YK:n kestävän kehityksen tavoitteenaan: “Tavoite 3 - Terveyttä ja hyvinvointia kaikenikäisille”.
Kansainväliset tavoitteet muistuttavat Suomen tilannetta 50-100 vuotta sitten
Kuten kaikilla kestävän kehityksen tavoitteilla, myös terveyteen liittyvällä tavoitteella on useampi alatavoite. Monet niistä eivät tällä hetkellä koske niinkään Suomea, vaan niin sanottuja kehittyviä maita. On kuitenkin mielenkiintoista huomata, että monet alatavoitteet ovat sellaisia, joiden kanssa Suomi on paininut vuosikymmeniä sitten. Vai mitä muuta voi sanoa terveyteen liittyvistä haasteista kuten äitiyskuolleisuuden vähentäminen, lapsikuolleisuuden vähentäminen ja tuberkuloosin nujertaminen?
Osa Eläkeliiton jäsenistä muistanee ajat, jolloin tällaiset ongelmat olivat useammin esillä keskusteluissa ja tiedotusvälineissä. Tuolloin tosin tuberkuloosi koettiin usein häpeällisenä sairautena, mitä ainakin nykyään on jossain määrin vaikea ymmärtää. Synkimpinä vuosina noin sata vuotta sitten tautiin kuoli noin 10.000 ihmistä vuodessa. Hankala tuberkuloositilanne johtikin aikoinaan siihen, että Suomeen perustettiin erillisiä keuhkoparantoloita, joista tunnetuimmat ovat sijainneet Paimiossa ja Nummelassa (Röykässä). Useissa kehittyvissä maissa on edelleen tuberkuloosiin erikoistuneita sairaaloja, vaikka toisen maailmansodan jälkeen yleistyneet antibioottihoidot ovat osin vähentäneet niiden tarvetta tai ainakin muokanneet niiden toimintaa ja hoitoja. Tuberkuloosiin liittyviä kuolemia tilastoitiin Suomessa sata vuotta sitten huomattavasti enemmän kuin nykyään, mutta kehittyneen lääketieteen ansiosta tartunnat ja kuolemat lähtivät laskuun toisen maailmansodan jälkeen. Sama trendi on havaittavissa maailmanlaajuisesti. Maailman terveysjärjestö WHO:n mukaan vuonna 2020 tilastoitiin 1.5 miljoonaa tuberkuloosista johtuvaa kuolemantapausta, kun vastaava luku vuonna 2000 oli 2.4 miljoonaa. 1.5 miljoonaa kuolemantapausta on kuitenkin niin suuri luku, että tautitapausten vähentäminen on kirjattu kestävän kehityksen tavoitteisiin.
Suomen tuberkuloositilanne on siis hyvä, mutta tästä huolimatta erilaisia riskejä on syytä seurata. YLE uutisoi 14.3.2022, että tartuntatautiviranomaiset ovat nostaneet esille riskin, että Ukrainasta tulevien sotapakolaisten keskuudesta löytyy tuberkuloosia. Tällaiset skenaariot osoittavat, miten maailma on kytkeytynyt yhteen ja ilmiöt muualla voivat heijastua toisaalle.
HIV ja malaria ovat muita esimerkkejä tartuntataudeista, jotka sisältyvät kolmostavoitteeseen. Niitäkin vastaan joudutaan kamppailemaan suurin ponnistuksin useissa maissa. Tällaista työtä tehdään usein vähiten kehittyneissä maissa, joissa tartuntamäärät ovat kaikkein suurimpia. Tällöin kansainvälisen yhteistyön merkitys kasvaa. SPR:n, Kirkon ulkomaanavun, UFF:n ja monien muiden järjestöjen avustuksella tartuntamääriä painetaan maailmalla niin alas kuin mahdollista.
Tavoitteita Suomessa
Suomen näkökulmasta katsottuna alatavoitteista löytyy muitakin asioita, joiden suhteen suomalaisilla on tehtävää. Tavoitteisiin sisältyy muun muassa tehostunut päihteiden väärinkäytön ehkäisy ja hoito. Suomessa tilanne on ristiriitainen, sillä alkoholin kulutus on ollut laskussa, mutta toisaalta muiden päihteiden ja huumeiden käyttö on yleistynyt viimeisen kymmenen vuoden aikana.
Alatavoitteiden joukosta löytyy myös tutulta kuulostava “pääsy laadukkaiden ja olennaisten terveydenhoitopalvelujen piiriin”. Tästä ei ole kovin pitkä matka kotimaiseen sote-keskusteluun ja palveluiden saatavuuteen nyky-Suomessa. Työsaran tunnistaa myös valtioneuvosto, sillä Suomen paikallistetuista kestävän kehityksen prioriteeteistä yksi on kirjattu muotoon “yhdenvertaiset mahdollisuudet hyvinvointiin”. Kyseisen prioriteetti on määritelty siten, että sosiaalisesti kestävä yhteiskunta kohtelee kaikkia jäseniään yhdenvertaisesti, tukee terveyttä ja toimintakykyä sekä antaa tarvittavan turvan ja tarvittavat palvelut. Yhdenvertaisuus-sanan käyttö takaa sen, että yhteiskunnalla riittää tavoiteltavaa tulevaisuudessa. Maantieteelliset erot ja vaikkapa vammaisuuteen, esteettömyyteen sekä saavutettavuuteen liittyvät näkökulmat ovat esimerkkejä terveydenhoitoon liittyvistä haasteista, joita yhteiskunta kohtaa tavoitellessaan yhdenvertaisuuden toteutumista. Oikeuksien valvonta ja toteutuminen edellyttävät kansalaisyhteiskunnan aktiivisuutta ja siinä Eläkeliiton edunvalvonnalla on merkittävä rooli.
Valtioneuvoston “Kansallinen ikäohjelma vuoteen 2030 – Tavoitteena ikäystävällinen Suomi” (2020) perustuu suoraan kestävän kehityksen tavoitteisiin. Kuten Eläkeliiton vanhusasiamies Irene Vuorisalo on todennut, ikäohjelma sisältää hyviä tavoitteita terveydenhoitoon, hyvinvointiin ja toimintakykyyn liittyen, mutta toisaalta ohjelma nojautuu paljolti vapaaehtoistyöhön. Tästä syystä onkin toivottavaa, että valtioneuvosto ja viranomaiset osallistavat Eläkeliiton kaltaisia järjestöjä ohjelman toteutuksessa ja seurannassa aikaisempaa enemmän.
Erkki Kumpula
Kirjoittaja on UFF:n kehitysyhteistyön asiantuntija