Yhteisöllisyys on vuorovaikutusta, yhdessä olemista ja osallistumista. Yhteisöllisyys syntyy yhdenvertaisista kohtaamisista, luottamuksesta ja yhteenkuuluvuuden tunteesta. Se on yhteistyötä yhteisen kiinnostuksen parissa.
Yhteisöllisyyden tunne antaa ihmisille turvallisuuden ja luottamuksen tunteen, mikä auttaa vähentämään pelkoja ja huolia.
Yhteisöllisyyden tunne antaa ihmisille turvallisuuden ja luottamuksen tunteen, mikä auttaa vähentämään pelkoja ja huolia. Yhteisöllisyyden syntymisessä on tärkeää, että jokainen yhteisön jäsen voi tuntea olevansa tarpeellinen ja hyväksytty. Yhteisön jäsenenä tulee pystyä ilmaisemaan erilaisia mielipiteitä ja näkökulmia ilman pelkoa syrjinnästä tai ulkopuolelle jättämisestä.
Jokaisella meistä on tarve kuulua johonkin, tulla hyväksytyksi, saada arvostusta ja kokea vastavuoroisuutta. Yksilölle on tärkeä tuntea olevansa merkityksellinen yhteisöllensä, mutta myös yhteisön tulee olla merkityksellinen hänelle itselleen.
Afrikassa ihmiset uskovat, että vain yhteisössä yksilön elämä saa todellisen merkityksen. Eristäytyneenä elävä yksilö ei voi koskaan toivoa toteuttavansa sosiaalisia pyrkimyksiään elämässään, vaan tämä voi toteutua vain keskinäisessä vuorovaikutuksessa muiden yhteisön jäsenten kanssa.
Kun yhteiskunta on yhteisöllinen, se tarkoittaa, että ihmiset ovat yhteydessä toisiinsa ja heillä on yhteinen tavoite. Silti, niin meillä täällä Suomessa kuin monissa muissakin maailman maissa yksinäisyys on yhä kasvava ongelma kaiken ikäisten keskuudessa.
Yksinäisyyden kokemukset ovat yleistyneet erityisesti kaupungeissa ja nuorten keskuudessa.
Yksinäisyyden kokemukset ovat yleistyneet erityisesti kaupungeissa ja nuorten keskuudessa. Myös muuttuvat elämäntilanteet kuten eläköityminen tai leskeksi jääminen ovat kriittisiä hetkiä. Yksinäisyyden lisääntymistä yhteiskunnassamme selitetään mm. digitalisaation ja yksilöllistymisen kasvun kautta. Teknologian kehitys ja ihmisten liikkuvuus vähentävät fyysistä vuorovaikutusta, ja joissakin tapauksissa se voi johtaa yksinäisyyden tunteisiin.
Yksinäisyyden torjuminen on tärkeää kaikkialla maailmassa, ja siitä on tullut yhä merkittävämpi kansanterveydellinen haaste. Erityisesti korona-aika ja sen jälkivaikutukset näkyvät kasvavana yksinäisyyden haasteena, johon pyritään löytämään ratkaisuja lisäämällä yhteisöllisyyttä eri aloilla sekä tukemalla sosiaalisia suhteita.
Yhteisöllisyyden rakentamisessa haasteena näkyy myös korona-ajan eristyneisyyden vaikutus ihmisissä. Meiltä vaadittiin etäisyyden pitämistä ja kotona pysymistä. Mikä aluksi tuntuikin tervetulleelta ja turvalliselta vallalla olevassa tilanteessa, kunnes tilanne alkoi pikkuhiljaa tuntumaan ahdistavalta ja yksinäiseltä. Kuitenkaan paluu ns. normaaliin ei ole tapahtunut hetkessä ja monille on edelleen haastavaa osallistua esimerkiksi tapahtumiin, joissa on paikalla ihmisjoukkoja.
Etäisyydestä ja eristyneisyydestä on tullut eräänlainen turvapeitto, jonka alle on mukava piiloutua, kun sosiaalinen paine ympärillä kasvaa liian suureksi.
Etäisyydestä ja eristyneisyydestä on tullut eräänlainen turvapeitto, jonka alle on mukava piiloutua, kun sosiaalinen paine ympärillä kasvaa liian suureksi. Ihmisjoukoissa oleminen uuvuttaa eri tavalla kuin aikaisemmin. Oma rauha on saanut uudenlaisen merkityksen. Mutta kaiken tämän kääntöpuolella on myös syventynyt yksinäisyys, josta on entistä vaikeampi päästä ulos ja kokea olevansa osallisena me-joukossa.
Mitä me jokainen voisimme siis tehdä vaikuttaaksemme tilanteeseen? Tässä pienillä arjen teoilla on suuri merkitys. Usein suurempi kuin osaamme ajatellakaan. Se voi olla hymy, ystävällinen tervehdys tai vaikka istumapaikan antaminen täydessä bussissa. Meidän tekomme ja toisen ihmisen huomioiminen voi olla ainoa vuorovaikutustilanne yksinäisen ihmisen päivässä tai jopa kokonaisessa viikossa. Pienet merkitykselliset kohtaamiset ovat tärkeitä ja tervetulleita meidän jokaisen elämään.
Anu Kytömäki
