EL-Sanomat_2024_2_Timo Kivinen

EL-Sanomat 2-2024: Reserviin siirtynyt Puolustusvoimain komentaja Timo Kivinen: Kansan luottamus pitää ansaita joka päivä

Suomen kansa luottaa ja arvostaa galluppien mukaan armeijaamme. Huhtikuun alussa reserviin eli eläkkeelle siirtynyt Puolustusvoimain komentaja, kenraali Timo Kivinen korostaa, että kansan luottamus pitää ansaita joka päivä.

Kansan luottamus ei synny Kivisen mukaan siitä, mitä esikunnissa tehdään, vaan siitä, miten toiminta näyttäytyy kansalaisille.
Puolustusvoimat ovat hyvässä kunnossa. Kiitos siitä kuuluu motivoituneelle, sitoutuneelle ja ammattitaitoiselle henkilökunnalle.
– Ei näitä hommia kukaan yksin tee. Me työskentelemme aina yhdessä. Ikinä ei ole ollut sellaista oloa, että olisi ollut jotenkin yksinäinen, kun asioita pohditaan, Kivinen selittää.

Natossa turvallisempaa

Suomessa on Timo Kivisen mukaan nyt turvallisempaa, kun olemme osa Natoa.
– Suomen ensisijainen puolustusvastuu on aina suomalaisilla. Muut ovat velvollisia tukemaan, jos tukea tarvitaan.
Ydinasepelotteellakin on merkitystä ennaltaehkäisyn kannalta.
Naton tavoitteena on ollut, että jokainen jäsenmaa panostaa puolustusmenoihinsa vähintään kaksi prosenttia bruttokansantuotteestaan. Siihen tavoitteeseen pääsee tällä hetkellä 32 jäsenmaasta vain 11, yksi niistä on Suomi. Määrä kasvanee tänä vuonna.
– Kaikissa tulevaisuuden skenaarioissa Euroopan pitää tehdä enemmän oman turvallisuutensa eteen. Minusta näyttää siltä, että Euroopan laajuisesti kahden prosentin taso ei ole riittävä.
Syy Kivisen arvioon on se, että Euroopassa luovuttiin kylmän sodan jälkeen oman alueen puolustamisesta ja keskityttiin oman alueen ulkopuolisiin kriisinhallintaoperaatioihin. Se on vaikuttanut asevoimien rakenteisiin, mitä ei hetkessä muuteta.

Korona ja koneet

Kivinen miettii, että hänen komentajakaudellaan oli isoja tehtäviä enemmän kuin vuonna 2019 osasi ennakoida.
– Ensin tuli korona. Se oli koko yhteiskunnalle ja myös puolustusvoimille poikkeuksellinen tilanne, jota ei ollut aiemmin kohdattu. Toimintaa piti sen mukaan säätää ja hoitaa perustehtävät, jotka meillä oli.
Loppuvuotta 2021 ja kevättä 2022 hän kuvaa poikkeukselliseksi aikajaksoksi. Elokuussa 2021 toteutettiin Afganistanin evakuointioperaatio, joka oli lajissaan ensimmäinen. Vuoden lopulla 2021 saatiin vihjeitä Venäjän mahdollisesta hyökkäyksestä Ukrainaan. Joulukuussa 2021 tehtiin F-35-hävittäjien hankintapäätös. Koneiden kokonaiskustannus on noin 10 miljardia euroa.
Jo alkuvuodesta 2021 puolustusvoimat teki esityksen 2,9 miljardin euron lisärahoituksesta vuosille 2022–27. Mikäli hallitus ei olisi tehnyt lisärahoituspäätöstä, oltaisiin Kivisen mukaan nyt paljon vaikeammassa tilanteessa. Rahoitusta käytetään mm. lisämateriaaleihin, ammuksiin, henkilöstön palkkauksiin ja kertausharjoitusvolyymin nostamiseen. 


Erilaisia tehtäviä

Kivisen synnyinkoti oli Lappeenrannan lentokentän pohjoispuolella, Puolustusvoimien harjoitusalueen tuntumassa.
– Äiti-vainaa sanoi, että olin pikkupoikana sanonut, että minusta tulee sotilas tai lentäjä, Kivinen muistelee.
Varusmiespalveluksessa käsitys vahvistui: sotilaan ammatti tuntui sopivalta. Siitä alkoi lähes 45 vuotta kestänyt ura Puolustusvoimissa.
– Ei nuorena ajatella kauas, pitkälle horisonttiin. Kyllä se vähän niin on, minkä neuvon annan nuoremmille, että kannattaa keskittyä siihen tehtävään, missä milloinkin on.
Kivinen laskee palvelleensa 20:ssä eri tehtävässä Puolustusvoimissa.
– Ammatin rikkaus on se, että on erilaisia tehtäviä, jotka määrävälein vaihtuvat. Se tavallaan pitää yllä vireyttä.  Ei tule olo, että tekee yhtä juttua 20 vuotta.
Hän on toiminut mm. Utin Jääkärirykmentin komentajana vuosina 2001–04, Karjalan prikaatin komentajana vuosina 2011–2014 ja pääesikunnan päällikkönä vuosina 2017–19.

 

Vähän erilaista

Puolustusvoimain komentajaksi Timo Kivinen nimitettiin vuonna 2019.
– En varmaan olisi ollut Puolustusvoimain komentaja ilman sotilaiden eroamisikiä koskevaa lakimuutosta. Komentajuus olisi jäänyt liian lyhyeksi vanhan lainsäädännön mukaan.
Puolustusvoimien komentajan eläkepäivät alkoivat aikaisemmin 63-vuotiaana. Mutta vuonna 2017 tehty lakimuutos nosti eläkeikää portaittain kohti 65 vuotta. Kivinen siirtyi reserviin eli eläkkeelle 64 vuoden ja neljän kuukauden iässä.
– Puolisoni on tukenut minua vuosikymmenien ajan. Nyt on aika tasapainottaa tätä. Mielelläni teen sen parhaan kykyni mukaan. Hän on hetken aikaan vielä työelämässä.
Aikaa vievät myös lapset ja lapsenlapset. Harvennushakkuita on suunnitelmissa ja yhteiskuntaa tukevia tehtäviä harkinnassa.
– Aika on tehdä sellaisia asioita, joita ei ole ollut aikaisemmin aikaa tehdä, Kivinen miettii.

Teksti ja kuva: Vesa Toikka