– Mulla niitä on, työkyvyttömyyseläkkeelle hamuava Tomi Poikolainen (64) toteaa. Hän on toiminut yli 40 vuotta palomiehenä Keski-Uudenmaan pelastuslaitoksessa.
Palomiehen työ on fyysisesti ja henkisesti kuluttavaa.
– Henkinen kuorma kasaantuu, piilevä ongelma. Olen kaiken nähnyt, mitä ihminen voi kurjimmissa kuvitelmissaan kuvitella näkevänsä, Poikolainen selittää.
Fyysiset kuntotestit ei ole välttämättä kompastuskivi, mutta kroppa alkaa pettää. Poikolaisellakin on monia kroonisia vaivoja.
Palomiesten eläkeikä oli aikoinaan 55 vuotta. Asteittain sitä on nostettu.
90-luvun alussa palomiehet saivat valita alemman eläkeiän ehtoineen tai korkeamman eläkeiän. Koko asia tuntui vilahtaneen huomaamatta Poikolaisen ohi vuosikymmeniä sitten. Tulos on, että jotkut häntä nuoremmat palomiehet ovat jo eläkkeellä, ja hän saa odotella ensi vuoden lokakuuta. Ellei työkyvyttömyyseläkkeestä tule myönteistä päästöstä.
– Kyllä toivon, jos joku tulee minua pelastamaan, voisin valita sen nuoremman kaverin enkä yli 60- vuotiasta.
Jos hän saisi päättää palomiesten eläkeikä olisi 58–60-vuotta.
Vaikka eläkkeelle pääsy on jo mielessä, Poikolainen on viihtynyt palomiehenä.
– Rehellisesti voin sanoa, ettei ole ollut ainuttakaan aamua koko aikana, että olisi harmittanut mennä töihin. Se on mielestäni tosi paljon. Aina on ollut kiva mennä.
Hän kiittelee työporukkaa. Työ on ollut erittäin mielenkiintoista, vaihtelevaa.
Nuorin olympiavoittaja
Tomi Poikolainen nousi yleisön tietoisuuteen voittaessaan jousiammunnan olympiakultaa 18-vuotiaana Moskovan olympialaisissa vuonna 1980. Hän on edelleen kesäolympialaisten nuorin suomalainen voittaja.
– 7-vuoden paikkeilla ammuin ekan kerran Vierumäen urheiluopistolla. Siitä lähti innostus. 10-vuotiaana aloin ampua enemmän.
Moskovassa ammuttiin neljänä päivänä neljältä matkalta (30 m, 50 m, 70 m ja 90 m). Nuolien kokonaismäärä oli 288. Nykyään ammutaan vain 70 metriä ja nuolien määrä on 72.
– Kaikista eniten ammuin 90 metriä. Pidemmiltä matkoilta sai piste-eroja, Poikolainen miettii harjoituksiaan.
Harjoituksia ja kisoja vedettiin läpi säässä kuin säässä. Tästä oli ratkaiseva hyöty olympialaisissa.
Ratkaisevat nuolet
Kun vuorossa oli toiseksi viimeinen kolmen nuolen sarja 30 metrin matkalla, tuli voimakas ukkosmyrsky. Osa puki sadevaatteita, Poikolainen ei. Hän ajatteli, että tämä on pian ohi kuitenkin.
– Ammuin normaalia tahtia. Alakuutosen, kympin ja kympin.
Isäntämaan Boris Isachenko viivytteli ampumistaan ja lopulta ampui hosuen, kun aika oli loppumassa. Ja niin Poikolainen nousi johtoon.
Viimeiseen sarjaan Poikolainen ampui 10-10-8.
– Ajatus karkasi, mähän voitan nää kisat.
Niin siinä todella kävi. Kolmen pisteen voitto ja kultamitali.
– Olihan se upeaa, hieno tunne.
Lopettaminen ei silloin tullut mieleen, kaikki oli vasta alussa.
– Kilpaileminen oli aivan mielettömän hienoa. Se oli hauskaa. Sitä kaipaa nykyäänkin vielä, vaikkei se enää ole mahdollista.
Urheilu-ura päättyi vuonna 2000, kun harjoitteluinto ei ollut enää parasta luokkaa. Vasen käsi eli jousikäsi ei enää toiminut parhaalla tavalla.
Poikolainen kisasi viisissä olympialaisissa. Hän saavutti mm. 13 arvokisamitalia ja kaksi ME-tulosta.
Eläkkeiden puolesta
Tomi Poikolainen on kuulunut vuosia Suomen Olympiavoittajat ry:n hallitukseen, joka on vuosia tehnyt työtä urheilijaeläkkeen (alun perin olympiavoittajien eläke) puolesta. Urheilijaeläke on samantapainen kuin taiteilijaeläke, mutta urheilijaeläkettä saa alle 30, kun taiteilijaeläkettä saa noin 1 100 henkilöä.
– Budjetoitu rahasumma on vain noin 350 000 euroa vuodessa. Ideana on, että urheilijaeläkkeen saajia ei tule lisää. Kun joku kuolee, niin paikka vapautuu, Poikolainen ihmettelee.
Täysi urheilijaeläke on 1 596,64 euroa. Useimmat myönnetyt urheilijaeläkkeet ovat puolikkaita.
Poikolainen ei itse haaveile urheilijaeläkkeestä vaikka jakokriteerit täyttääkin. Mutta eläkevuosia hän odottaa.
– En ole ajatellut oikein tehdä mitään. Kunnostani pidän huolta salilla, Poikolainen miettii pian lähestyviä eläkevuosiaan ja muistuttaa, että omakotitalossa riittää aina puuhailtavaa.
Teksti ja kuvat: Vesa Toikka