Tampereen Työväen Teatterin ja Tampereen Teatterin hanke Liikkuva Näyttämö käynnistyi ennen koronapandemiaa, jolloin hoivakodeissa nähtiin Dostojevskin Idiootti.
– Viedään teatteria sinne, minne se ei normaalisti ylety, Hokkanen kuvailee.
Rautatie kestää noin kolme varttia kuten Idioottikin, sen katsojat jaksoivat hyvin seurata.
Hokkanen on mukana myös Teatteri Telakan Kimppataksi-näytelmässä, jossa on kehitysvammaisia näyttelijöitä.
– Koen, että yksi teatterin merkityksistä ja myös tehtävistä on monenlaisten ihmisten tavoittaminen.
Lapsesta saakka esiintyjä
Minna Hokkasen näyttelijyydellä on pitkät juuret. Jo alle kouluikäisenä hän teki ystäviensä kanssa pieniä esityksiä. Ala-asteelta alkaen hän tarjoutui esiintymään, aina kun siihen oli tilaisuus.
– Halu esiintymiseen on ollut hyvin vahva pienestä pitäen.
Teini-ikäisenä hän alkoi harrastaa teatteria Imatran ii-teatterissa, ja silloin teatterin tekemisen imu vei mennessään.
Ylioppilaskirjoitusten jälkeen hän haki Teatterikorkeakouluun ja pääsi ensi kerralla sisään. Neljän opiskeluvuoden jälkeen hänet kiinnitettiin vuonna 1988 Tampereen Työväen Teatteriin, jossa hän näyttelee edelleen. Teatteritaiteen maisteriksi hän valmistui Teatterikorkeakoulusta vuonna 2007.
Viimeiset kymmenen vuotta hän on paitsi näytellyt myös opettanut näyttelijäntaidetta Tampereen yliopistossa tutkinto-ohjelmassa. Se pesti päättyi elokuun lopussa.
– Kesällä täytin 60 ja ajattelin, että täytyy pysähtyä ja pohtia, mikä olen näyttelijänä.
Tampereen Työväen Teatteri on Hokkasen koti, jossa hän on ammattiinsa kasvanut. Muualla hän ei ole näytellyt, paitsi joskus tv:ssä. Joku saattaa muistaa hänet Taivaan tulet -sarjasta.
Vahvoja naisia tukena
– Täällä oli - Eila Roine, Maria Aro, Tuire Salenius ja Raili Veivo – vahvoja, hienoja naisnäyttelijöitä. Seuraamalla heitä ja heidän työtään opin aika paljon. He kytkivät minut näyttelijän traditioon, Hokkanen kuvailee Tampereen Työväen Teatteriin tuloaan.
Hokkanen on saanut näytellä monenlaisia rooleja. Ei toki kaikkia haluamiaan, välillä joku toinen on saanut juuri hänen toivomansa roolin. Sekös on joskus harmittanut.
– Olin kauhean onnellinen, kun sain näytellä Irinan roolin Kolmessa sisaressa (Tsehov), hän muistelee menneitä töitään.
Isompien tehtävien ohessa hän on pitänyt ensemble-työstä. Siinä oppii toisella tavalla näyttelemistä.
– Teatterin perusidea ei ole muuttunut. Ihmisillä on kaipuu kuulla ja nähdä tarinoita. Näytelmien sisällöt, miten asioita kerrotaan tai ei kerrota, niissä on tapahtunut muutoksia. Ehkä ihmisiä katsotaan avarammin.
Intoa ja jännitystä
Hokkanen sanoo puhkuvansa työintoa. Syksyn kalenteri on täynnä töitä, mutta välillä täytyy myös vetää henkeä. Näyttelemistä ei jaksa niin kuin 36 vuotta sitten.
– Elämä on arvaamatonta, mutta kyllä varmaan tuonne eläkevuosiin saakka haluan tätä hommaa tehdä. Jos terveyttä ja halua on, niin luulen, että teen eläkkeelläkin, jos minulle käyttöä löytyy, Hokkanen arvioi ja muistuttaa, miten Seela Sella (87) näyttelee edelleen.
– Pelkään ja jännitän ihan kamalasti, eikä se ole kokemuksen myötä hellittänyt yhtään. Pahimmillaan se on juuri ennen esitys, mutta kun pääsee näyttämölle, sitten se haihtuu. Ennen ensi-iltaa kiroilen, miksi olen valinnut tämän ammatin.
Näytelmä hoivakodista
Minna Hokkasen syksyn ensimmäinen ensi-ilta oli 13. syyskuuta, kun irlantilaisen Deirdre Kinahanin näytelmä Nämä onnemme päivät sai Suomen kantaesityksensä Tampereen Työväen Teatterin Kellariteatterissa.
– Kahden hengen, hyvin kirjoitettu näytelmä on näyttelijälle herkkupala. Sellaista ei tule usein vastaan.
Esitystä valmisteltiin pari viikkoa keväällä ja syksyllä vajaa kuukausi. Ja valmista tuli.
– Se on lämminhenkinen, ihmislähtöinen ja elämänmakuinen näytelmä.
Näytelmässä ollaan hoivakodissa, jossa Seán (Pertti Helin) ja Patricia (Minna Hokkanen) kohtaavat.
– Muistisairaus, ikääntyminen ja hoivakoti saattavat kiinnostaa yleisöä. Se on arkea, jota moni elää.
Näytelmä on ajoittain vakava, mutta huumoriakin siitä löytyy.
Teksti ja kuvat: Vesa Toikka
