Thumbnail

Liikuntapäivä eläkeläisille

Ohjeita turvallisen ja monipuolisen liikuntapäivän järjestämiseen

Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty

Mahdollisuuksia liikuntapäivän järjestämiseen on rajattomasti, mutta tärkeintä on, että tekijöitä liikuntapäivään on riittävästi. Toisin sanoen vastuu kannattaa jakaa jo alusta asti useamman henkilön tai pienten porukoiden kesken - tällöin kukaan ei kuormitu liiaksi ja liikunnan sekä järjestämisen ilo kantaa alusta loppuun saakka.

 

Turvallisuus ennen kaikkea

Perinteisesti Eläkeliiton piirien ja yhdistysten liikuntapäivät ovat liikuttaneet kymmeniä, jopa satoja henkilöitä. Kun senioreita on paikalla paljon ja kirmailemisesta tai kisailusta saattaa olla vierähtänyt vuosia aikaa, on turvallisuusseikat hyvä kerrata useampaankin otteeseen ennen h-hetkeä. Tärkeintä on ennakoida ja tehdä turvallisuussuunnitelma, jotta tapaturman riskiä voitaisiin minimoida, ja jotta kukin tietäisi, miten toimia hätätilanteessa. Maallikon osaaminen hätäensiavussa rajoittuu usein lisäavun soittamiseen, hengitysteiden aukipitämiseen, verenvuodon tyrehdyttämiseen ja liikenteen ohjaukseen. Liikuntapäivää suunnitellessa kannattaakin kerrata koko osallistuvan porukan kanssa hätäensiavun perusteet ja huolehtia siitä, että tapahtumapaikalta löytyy vähintään yksi ensiapulaukku (kylmäpussi, kompressioside, desinfiointiaine, laastareita,...) ja useampi puhelin. Ulko- ja sisätiloissa kannattaa myös kiinnittää huomiota kaatumisten minimoimiseen (esim. valaistus, juurakot, kuopat, kaiteet, penkit, liukkaat paikat, liukuva irtohiekka tai kynnykset). Lisäksi kannattaa muistaa, että erilaiset kilpailut ja kisailut saattavat innostaa kaiken ikäisiä ylittämään itsensä, mikä tietysti lisää riskiä kaatumisille ja loukkaantumisille. Kaikki eivät halua myöskään kilpailla. Hyviä vaihtoehtoja kilpailuille ovat esimerkiksi pari-/ryhmäharjoitteet, havainnointi, uuden taidon opettelu, rauhallinen rentoutuminen tai omatahtinen liikuntaa.


Piiri pieni pyörii - toteuta liikuntapäivä kiertävästi

Jos liikuntapäivä toteutetaan kiertävästi, eli niin sanottuja toimintarasteja pienemmissä porukoissa kiertäen, tarkoittaa se sitä, että toimintarasteja on oltava useampi, vähintään 3-4. Tällöin 60-100 henkilölle suunnatussa likuntapäivässä yhdelle toimintarastille osallistuisi kerrallaan n. 20-25 henkilöä. Kiertävällä toteutuksella osallistujat ehtivät tutustua kaikkien toimintarastien sisältöön pienessä porukassa, mutta toimintarastien ohjaajat joutuvat luonnollisesti ohjaamaan rastinsa sisällön 3-4 kertaa liikuntapäivän aikana. Mitä enemmän toimintarasteja on, sitä vähemmän toimintarastilla on kerrallaan osallistujia ja sitä helpompi toimintarastin ohjaajan on suunnitella ja toteuttaa toimintarasti. Osa toimintarasteista voi olla myös ns. kylmärasteja, joilla ei ole ohjaajaa, vaan paikan päällä on ainoastaan ohjeistus siitä, mitä ryhmän pitää rastilla tehdä.

 

Vähemmän on enemmän

Toimintarastien sisältöä suunnitellessa kannattaa muistaa, että vähemmän on enemmän. Mitä yksinkertaisempi harjoite on, sitä nopeammin ryhmä pääsee liikkumaan ja siten saa luonnollisesti enemmän liikuntapäivästä myös irti. Luontoliikuntasisältöisessä päivässä kannattaa suosia esimerkiksi erilaisia pihapelejä, vanhanajan ulkoleikkejä, uusia temppuiluja, haasteita, luovuutta vaativia tehtäviä, luonnon havainnointia, ohjattuja (sauva)kävelylenkkejä tai vaikka tietovisoja ulkona. Sisällä tapahtuvassa liikuntapäivässä voi pitää rentoutusharjoituksia tai joogaa ja käyttää musiikkia liikunnan tukena helpommin kuin ulkona. Sisällä tuuli ei ota tavaroihin kiinni tai mäki vieritä tavaroita liian kauaksi, joten sisäliintapäivä voi sisältää erilaisten uusien tai vanhojen liikuntavälineiden kokeilemista. Ikääntyneen henkilön toimintakyvyn tukemiseksi tärkeintä olisi harjoitella mahdollisimman monipuolisesti ja erityisesti tasapainoon, lihasvoimaan, liikkuvuuteen, ketteryyteen ja kestävyyteen keskittyen - tulisiko näistä terveyskunnon osa-alueista mieleen lisää mahdollisia harjoitteita liikuntapäivän sisällöksi?

 

Yhteistyössä on voimaa

Voisiko liikuntapäivän yhteistyökumppaniksi pyytää paikallista liikunta- tai urheiluseuraa? Kiinnostavaa yhteistyökumppania kannattaa lähestyä riittävän ajoissa ja kysyä seuran/tahon yhteyshenkilöiltä vinkkejä tai jopa mahdollista ohjaus-/yhteistyöapua liikuntapäivän järjestämiseen. Suosittuja sisältöjä on usein sellaiset, joissa eri-ikäiset voisivat liikkua yhdessä - miksei paikalle voisi tulla vaikka satujumppaporukka tai paikalliset partiolaiset ohjaamaan solmuja tai erätaitoja? Parhaassa tapauksessa seuroissa toimivat nuoret saavat arvokasta työ-, tapahtumanjärjestämis- ja esiintymiskokemusta ja seniorit pääsevät jakamaan kulttuuriperintöä nuoremmille. Toinen vaihtoehto on kartoittaa alueen liikuntakoulutusta järjestäviä tahoja, urheiluopistoja. Urheiluopistoilta kannattaisi kysyä, josko joku vuosikurssi voisi järjestää vaikka koko liikuntapäivän opintotyön nimissä. Apu löytyy kuitenkin usein yllättävän läheltä: usein omassa jäsenistössä tai lähialueen toimijoissa löytyy valtavan paljon osaamista, taitoja ja innostusta, jota liikuntapäivässä voisi hyödyntää. Kysyvä ei tieltä eksy!

 

Aina kannattaa yrittää uudestaan

Unohtuiko liikuntapäivän markkinointi kokonaan, oliko päivän ryhmäliikuntaosuus suunniteltu aivan liian rankaksi vai epäonnistuiko aikatauluttaminen ja kahvi ehti kylmetä? Ei hätää! Kaikki ovat olleet samassa tilanteessa joskus! Jos tällä kertaa unohtui tai epäonnistui joku asia, niin seuraavalla kerralla unohtuu ja epäonnistuu varmasti joku toinen asia. Tärkeintä on pitää iloinen ilme ja hyvä fiilis päällä - se on se, mikä tarttuu ja mistä tapahtuma muistetaan! Mukavia suunnitteluhetkiä liikunnan parissa!

Outi Kokko-Ropponen

Thumbnail
Liikuntasuunnittelija
outi.kokko-ropponen@elakeliitto.fi