Thumbnail

Huovutus

Villan tuntu ja tuoksu ovat vertaansa vailla. Helposti opittava perustekniikka muokkaantuu vertaisopintoryhmissä moniksi tuotteiksi. Valmista huopalevyä voi leikata, ommella, kirjoa sekä yhdistää osaksi muita materiaaleja. Tasomaisesta huovasta syntyy ommellen laukkuja, lapasia ja hattuja.

Vapaaehtoistoiminnassa auttajan tulee valmistella tila ja suunnitella yhteinen tekeminen sellaiseksi, että heikompikuntoinenkin onnistuu. Huovuttaminen onnistuu myös pyörätuolissa tai sängyssä sylissä dymolaatikossa, tarjottimella tai käsien välissä pyöritellen. Yhdessä saman tilkun huovuttaminen on mukava tapa tehdä käsitöitä. Huovutusta voidaan tehdä pareittain tai vaikkapa ryhmätyönä, jossa kukin tekee pienen palan. Erilliset huovutukset yhdistetään lopuksi suuremmaksi teokseksi. Tasona työstetystä villasta muodostuu taideteoksia, pannunalusia, istuinalustoja ja pohjallisia. Viltit ja huivit vaativat jo isomman työn.

Huovutuksen perusohje

Tarvikkeet

  • Mäntysuopaa tai marseillesaippuaa
  • Lämmintä vettä (noin 40 astetta)
  • Astia vedelle
  • Villa
  • Muut materiaalit: langanpätkiä (esim. villalankaa, konekirjontalangat), erilaisia kuituja, harsomaisia kangastilkkuja
  • Sakset
  • Suojamuovi tai kerni pöydälle
  • Käsipyyhe 1–2 kpl

Huovutuksen perusohje

Yleistä:

Villaa myydään tavallisimmin karstalevynä. Karstalevyssä on useita ohuita villakerroksia päällekkäin. Villan kuidut on harjattu samaan suuntaan. Paksusta karstalevystä voi helposti irrottaa erillisiä villakerroksia repimällä.

Huovutettu työ muodostuu useasta villakerroksesta. Huovutus onnistuu paremmin, jos kuitusuunta vaihtelee eri kerroksissa. Erivärisillä kerroksilla voi leikitellä: huovuttuessaan ne kuultavat toistensa läpi. Huovutettuun työhön voi lisätä pieniä määriä langanpätkiä, erikoiskuituja tai kankaanpaloja. Villa pystyy tunkeutumaan myös harsomaisen kankaan läpi. Huovutettua työtä voi esimerkiksi kirjailla jälkikäteen. Huomioi työtä suunnitellessa, että villa kutistuu huovutettaessa noin 30–40 %.

Huovutuksen työvaiheet

  1. Asettele ohuehkot villakerrokset päällekkäin ja ristikkäin. Kerroksien määrä riippuu haluamastasi työn paksuudesta. Voit asetella muita materiaaleja villakerrosten alle ja päälle. Katso kuva 1.
  2. Ripottele lämmintä mäntysuopavettä (mäntysuopaa n. 1 rkl/0,5 l vettä) työn päälle. Painele villakerroksia, jotta kaikki kerrokset kostuvat. Aloita huovutus pyörivin, kevyin liikkein. Katso kuvat 2 ja 3.
  3. Käännä työtä välillä, jos mahdollista. Jatka huovutusta. Olet valmis siirtymään seuraavaan vaiheeseen, kun pinsettiotteella kokeiltaessa työstä ei enää irtoa kuituja/kuitukerroksia. Katso kuva 4.
  4. Aloita vanuttaminen: vanuttaminen on kovakouraisempaa käsittelyä, jossa voit hakata työtä pöytää vasten, puristella, käännellä, väännellä... Vanutettaessa työ kutistuu ja paksunee.
  5. Pese työ vuoroin kuumalla ja kylmällä vedellä juoksevan hanan alla. Viimeistelyvaiheessa saippuavesi pestään pois. Samalla työ kutistuu ja paksunee lisää.
  6. Purista ylimääräinen vesi pois. Asettele työ muotoonsa ja anna kuivua ilmavassa tilassa.
Huovutuksen tekniset kuvat