Lähtisitkö mukaan pohtimaan mitä hyvä ikääntyminen oikeastaan on? Entä jos sinua pyydetään mukaan kehittämään vapaaehtoisten tarpeita ja toiveita vastaavaa Hyvän ikääntymisen lähettiläs -valmennusta? Sellaista, joka tukee vapaaehtoisia kohtaamaan ikäihmisiä voimauttavasti – ihmisenä ihmiselle.
Hyvän ikääntymisen etsijät -hankkeessa juuri näin tehtiin. Yksitoista Eläkeliiton piirien ja yhdistysten vapaaehtoisvastaa ja vapaaehtoista vastasi kyllä ja kokoontui jakamaan kokemuksiaan ja ideoitaan.
Keskustelujen kautta kahdessa ryhmässä he määrittelivät Hyvän ikääntymisen lähettiläs -valmennuksen tarpeita (fokusryhmähaastattelu). Tämän pohjalta suunnitellaan syksyllä 2025 järjestettävät ensimmäiset vapaaehtoisten valmennukset. Niissä vahvistetaan vapaaehtoisen tietoja ja taitoja kohdata ja tukea haavoittuvissa elämäntilanteissa olevia ikäihmisiä voimauttavasti heidän hyvinvointiaan tukien. Haavoittuvia tilanteita voivat olla sairastuminen, läheisen kuolema, eläkkeelle jääminen, yksinäisyys, puutteet digitaidoissa ja taloudelliset pulmat.
Kuin tandemhyppy
Yhteiskehittäminen on meille enemmän kuin sana – se on tapa toimia: kuunnella, ymmärtää, kokeilla, kehittää ja kasvaa yhdessä. Se on koko hankkeen aikainen prosessi ja tärkeä toimintatapa, jossa jokaisen panos on tärkeä. Vähän kuin tandemhyppy. Siinäkin tarvitaan luottamusta, yhteistä suuntaa ja rohkeutta hypätä tuntemattomaan. Kukaan ei tee sitä yksin – vaan yhdessä, toisiinsa tukeutuen. Yhteiskehittämisessä, kuten tandemhypyssäkin, jokainen hetki vie meitä lähemmäs yhteistä päämäärää.
Yhteiskehittäminen tarkoittaa meille
- osallisuutta: haluamme kuulla kaikkien osallistujien näkökulmia ja asiantuntemusta
- vuorovaikutusta: kehittäminen syntyy vuoropuhelusta
- luottamusta ja avoimuutta: kerromme, miten etenemme ja miten keräämämme tieto ja yhteiset pohdinnat rakentavat valmennusta
- kokeilua ja kehittämistä: kehittäminen tapahtuu vaiheittain tarpeita ja toiveita kuunnellen, kokeillen, palautetta keräten, parantaen ja taas kokeillen.
Kun elämä haastaa
Hyvä ikääntyminen tarkoitti mukaan tulleille itsemääräämisoikeutta ja vapautta, sosiaalisia suhteita ja yhteisöllisyyttä, tyytyväisyyttä ja mielenrauhaa. Useimmat korostivat toimintakykyä ja arjessa selviytymistä. Tärkeäksi koettiin myös arvostus, näkyväksi tuleminen, merkityksellisyyden kokemus, osallistuminen sekä kyky pysähtyä ja aistia hetkiä.
"Mulle se on vanhuuden arvostusta, että ei niinku vähätellä ...että on jo ikääntynyt."
Entä kun elämä haastaa ja nämä asiat ovatkin vaakalaudalla? Miten kohdata ja tukea toista ihmistä siinä tilanteessa? Millaisia voimauttavia tapoja voisi käyttää? Näitä valmennuksessa tullaan harjoittelemaan. Sieltä saatujen arjen työkalujen tulisi solahtaa luontevasti osaksi vapaaehtoistoimintaa ja tukea autettavien hyvinvointia ja voimautumista.
Kohtaamisen taito
Vapaaehtoiset kuvasivat moninaisia tapoja, joilla he tukevat ikäihmisten hyvinvointia. He nostivat tärkeimmiksi taidoiksi:
- Kohtaaminen ihmisenä, ei diagnoosina
"Mä osaan kohdata sen tuettavan ihmisenä – en potilaana, enkä Alzheimeria sairastavana, vaan ihmisenä."
- Kuunteleminen ja läsnäolo sekä luottamuksen rakentaminen
"Ei pelkästään kuunnella, vaan kuullaan mitä hän kertoo."- Rajojen asettaminen
- Tunteiden käsittely ja tunnelman keventäminen
"Sä teet toiselle lähimmäiselle hyvää... Se ei ole mitään suurta maailmaa syleilevää, vaan pientä huomaamista."
Mitä valmennukselta toivotaan?
Toiveissa oli käytännön harjoituksia kohtaamistilanteista, tietoa hyvästä kohtaamisesta ja luottamuksen rakentamisesta sekä vertaistuellisia keskusteluja. Keskusteltiin myös vapaaehtoisten mestarikisälli -mallista, missä kokeneempi voisi toimia aloittelijan parina.
Voimauttava kohtaaminen on taito, jota voi oppia. Sitä voisi ajatella kansalaistaitona. Kuuntelun, arvostuksen, tasa-arvon ja aidon läsnäolon lisäksi olennaista on toivon ja mahdollisuuksien vahvistaminen. Keskitytään siihen, mikä on mahdollista ja missä ihminen on vahva. Näin myös hänen osallisuuttaan on mahdollista vahvistaa. Osallisuus on vahvasti yhteydessä hyvinvointiin (THL 2023): kokemus osallisuudesta lisää hyvinvointia, turvallisuutta, uskoa tulevaisuuteen ja omiin mahdollisuuksiin.
Hypystä tuntemattomaan tuli keskustelujen myötä vapaaehtoisille tutumpi. Valmennus herätti kiinnostusta – ja ymmärrys kasvoi siitä, että haavoittuva elämäntilanne voi koskettaa meistä ketä tahansa. Pienet eleet ja voimauttavat kohtaamiset voivat vahvistaa tunnetta siitä, että ihminen on tärkeä ja arvokas juuri sellaisena kuin on. Avata toivon näkökulman.
Teija Saarinen
