Tämä blogikirjoitus on osa vuosina 2018–2021 toteutettua Kulttuuria kaiken ikää -toimintaa, jonka tavoitteena oli ikäihmisten yhteisöllisyyden lisääminen heidän omissa paikallisyhteisöissään.
Yhdeksän eri ikäistä, eri taustoista ja elämänaloilta tulevaa miestä kokoontui lokakuun 2019 alussa kahden viikon ajan tanssisaliin Helsingissä. Heidän tarkoituksenaan oli koreografi Hanna Brotheruksen johdolla ja ammattitaitoisen työryhmän avustuksella luoda koreografia filmille kuvattavaan tanssielokuvaan. Kokoontumisia ja harjoitteita myös kuvattiin prosessista kertovaa dokumenttia varten; dokumentin avulla saataisiin toivottavasti välitettyä tunnelmia kaikista prosessin vaiheista ja sen merkityksestä osallistujille. Teemana oli miesten välinen kosketus, joka suomalaisessa kulttuurissa koetaan perinteisesti hankalaksi aiheeksi. Useat tieteelliset tutkimukset kuitenkin osoittavat, että kosketus on ihmisen hyvinvoinnille erittäin tärkeää vielä aikuisenakin.
Itse en ollut mukana harjoitusvaiheessa enkä kuvauksissa, muuten kuin kulissien takana, tuottajan roolissa. Eläkeliiton Kulttuuria kaiken ikää -toiminta oli siis mukana järjestämässä projektia ja tuottamassa elokuvia, yhdessä Maaseudun Sivistysliiton ja Hanna Brotherus Companyn kanssa. Ensimmäisen kerran näin raakaversiot elokuvasta ja dokumentista joulukuun alkupuolella, samaan aikaan muun työryhmän kanssa. Olin heti vaikuttunut näkemästäni ja jo siinä vaiheessa vakuuttunut siitä, että tämä projekti kannatti ehdottomasti toteuttaa.
Seuraavassa kokoontumisessa tammikuussa 2020 paikalla oli myös suurin osa elokuvassa esiintyneistä, 12-86 vuotiaista miehistä, jotka puolestaan näkivät vielä työn alla olleet elokuvat ensimmäistä kertaa. Oli mahtavaa päästä todistamaan esiintyjäryhmän välille muodostunutta sidettä lähietäisyydeltä: kaikki halasivat toisiaan pitkään tavatessaan taas ja muutenkin miesten keskinäinen oleminen oli merkillepantavan mutkatonta. Aluksi tuntui melkein siltä, että olisi itse jollain tavalla kuokkavieraana heidän projektissaan. Kuitenkin minut päästettiin heti sisään lämpimään ilmapiiriin: kokoontumisen aikana käytiin monia mielenkiintoisia keskusteluja ja kaikki nauttivat yhdessäolosta.
Tässä tuli ilmiselvästi todistetuksi kulttuuritoiminnan yhteisöllisyyttä lisäävä vaikutus: toisilleen aiemmin vieraat ihmiset kokoontuivat tässä tapauksessa tanssin parissa ja tutustuivat toisiinsa prosessin aikana. Kokoontumisten aikana muodostui erittäin tiivis ryhmähenki ja ystävyys, joka varmasti säilyy osallistujien kesken pitkään ja pysyy muistoissa aina. Mielestäni tämä tunne välittyy hienosti prosessista kertovassa “Kun mieheen koskee” -dokumentissa.*
Elokuvien julkinen ensiesitys oli Eläkeliiton 50-vuotisjuhlassa Finlandia-talolla 26.2.2020. Paikalla olleet esiintyjät ja työryhmän edustajat olivat hieman jännittyneitä, kun elokuvat näytettiin ensimmäistä kertaa yleisölle. Juhlayleisö tuntui kuitenkin nauttivan elokuvista, saipa dokumentti todistetusti kyyneleetkin muutamien vieraiden silmiin. Juhlan päätyttyä moni tuli kehumaan esitettyjä elokuvia, mutta erityisesti sosiaalisen median välityksellä tuli negatiivistakin palautetta. Taiteen tehtävä on herättää tunteita ja ajatuksia ja tässä siis ainakin onnistuttiin juhlanäytöksen osalta.
Pidimme myös keskustakirjasto Oodissa lehdistö- ja kutsuvierasnäytöksen elokuvien virallisena julkaisupäivänä 3.3.2020. Tilaisuus oli luonteeltaan hyvin erilainen kuin Finlandia-talossa: nyt huomion keskipisteenä olivat pelkästään elokuvat. Liikutuksen kyyneliä nähtiin Oodissakin, mutta myös iloa ja halauksia. Tilaisuutta varten tehty tunnin tilavaraus loppui äkkiä kesken, kun yleisö pääsi esittämään kysymyksiä paikalla olleelle esiintyjäjoukolle. Herrat vastailivat kysymyksiin harkiten ja syvällisesti, mutta silti rennosti ja yhtenä rintamana. Täytyy myöntää, että ajoittain tunsin olevani jopa hieman kateellinen heistä huokuvasta yhteishengestä ja ystävyydestä. Niinpä, kun joku yleisöstä ehdotti uuden miesten tanssiryhmän perustamista, nostin heti käteni ylös kiinnostuksen merkiksi. Jää nähtäväksi tuleeko sellaista.
Tämän kaiken jälkeen täytyy tunnustaa: nykytanssi ei ollut minulle kovin tuttu taidemuoto ennestään, mutta tämä prosessi on avannut silmiäni myös sille. Ja kuten mikä tahansa kulttuurimuoto se yhdistää ihmisiä, inspiroi ja herättää ajatuksia.
*https://elakeliitto.fi/ajankohtaista/ylisukupolvinen-men-tanssielokuva-…
Jussi Hietala
