Thumbnail

Yhtäkkiä yksin® -kurssi leskeksi jääneille, kesäkuu, Salo

11.6.15.6.2024
Ilmoittaudu 28.4.2024 mennessä.
Lehmirannan lomakeskus, Salo
Hae

Kurssi on tarkoitettu yli 50-vuotiaille, vähintään puoli vuotta, ja pääsääntöisesti korkeintaan kolme vuotta aiemmin leskeksi jääneille henkilöille. Sopeutumista tukevalle kurssille hakeminen ei edellytä Eläkeliiton yhdistyksen jäsenyyttä.

Yhtäkkiä yksin -kursseilla käydään läpi suruun liittyviä asioita, yksin jäämisen aiheuttamia tunteita ja pohditaan yhdessä keinoja, jotka kantavat arjessa eteenpäin. Kurssilla pääpaino on tulevaisuudessa. Tavoitteena on sekä jäsentää omaa elämäntilannetta että saada työkaluja omien tavoitteiden saavuttamiseen.

Osallistujat: Kurssille valitaan 16 osallistujaa hakemuslomakkeiden perusteella. 

Ohjaaja: Martta Holmevaara

Hakeminen: 28.4.2024 mennessä. Kurssi on maksuton, mutta matkakulut maksetaan itse. Kurssiin kuuluu ruokailut (puolihoito) ja majoitus kahden hengen huoneessa, yhden hengen huoneen voi saada maksamalla erotuksen kahden hengen huoneen hintaan. Valinnoista ilmoitetaan kaikille hakijoille viimeistään noin kuukausi ennen kurssia.

Osallistujavalinnoissa noudatetaan Valtioneuvoston asetusta valtionavustuksista yleishyödyllisille yhteisöille ja säätiöille terveyden ja sosiaalisen hyvinvoinnin edistämiseen, 14 §

Lisätietoja p. 040 7257 340

Katja Harinen

Thumbnail
Suunnittelija, vapaaehtoistoiminta ja sopeutumista tukeva toiminta
katja.harinen@elakeliitto.fi