Yhtäkkiä yksin® - sopeutumista tukeva ryhmä on tarkoitettu yli 50-vuotiaille, jotka ovat menettäneet puolisonsa tapaturman, onnettomuuden tai sairauden kautta. Menetyksestä on kulunut ryhmän alkaessa vähintään puoli vuotta, ja pääsääntöisesti korkeintaan kolme vuotta. Sopeutumista tukevaan ryhmään hakeminen ei edellytä Eläkeliiton yhdistyksen jäsenyyttä.
Aika:
Ryhmä alkaa maanantaina 5.8.2024 ja kokoontuu viikoittain maanantaisin klo 16–18 yhteensä 6 kertaa. Ryhmän viimeinen tapaaminen on maanantaina 9.9.2024.
Paikka:
Kalevan saunatilat, Sarvijaakonkatu 5 B, 33540 Tampere
Tavoitteet ja sisältö:
Yhtäkkiä yksin® -ryhmässä käydään läpi suruun liittyviä asioita, yksin jäämisen aiheuttamia tunteita ja pohditaan yhdessä keinoja, jotka kantavat arjessa eteenpäin. Ammatillisesti ohjatun, vertaistukeen perustuvan ryhmän
sisällöllinen pääpaino on tulevaisuudessa. Tavoitteena on sekä jäsentää omaa elämäntilannetta että saada työkaluja omien tavoitteiden saavuttamiseen.
Hakeminen ja lisätiedot:
Haku ryhmään tapahtuu ke 26.6. mennessä hakulomakkeella, johon linkki löytyy tästä. Ryhmä on osallistujille maksuton matkakuluja lukuun ottamatta.
Järjestäjä ja ohjaajat:
Ryhmän järjestää Eläkeliitto ry. Ohjaajana toimii Martta Holmevaara, joka on kriisi- ja surutyön ammattilainen, sairaanhoitaja sekä yrittäjä, joka valmistuu pian kognitiivisen käyttäytymisterapian psykoterapeutiksi Tampereen yliopistosta.
Lisätietoja:
Suunnittelija Katja Harinen, 040 7257 340, katja.harinen@elakeliitto.fi