Meillä ikääntyneiden kanssa työtä tekevillä on etuoikeus kuulla kiinnostavia ja koskettavia elämäntarinoita. Kertomuksia lapsuudesta, haikeansuloisia muistoja nuoruudenrakkaudesta tai onnellisen liiton salaisuuksista. Ei ole kauniimpaa, kuin harmaantunut pari käsi kädessä. Entä jos mummo alkaakin puhua seksistä? Entä jos kädet kuuluvatkin kahdelle naiselle tai miehelle? Tai jos vaari haluaa pukeutua mekkoon? Silloin ravistellaan asenteitamme, joissa parisuhteet mielletään aina heteronormatiivisiksi ja ylipäätään häivytetään vanhuksen seksuaalisuus ja sukupuoli-identiteetti.
Meillä oli hiljattain kollegan kanssa tilaisuus kuulla Setan seniorityön koulutuksessa ikääntyneiden kokemusasiantuntijoiden tarinoita. Se avasi silmiä ja sai miettimään, miten usein me tahtomattamme loukkaamme tai mitätöimme toisen ihmisen identiteettiä ajattelemattomilla puheilla tai typerillä vitseillä. Vain siksi, että oletamme asioita. Emme tiedä, emme osaa tai uskalla kysyä.
Seksuaalisuus ja sukupuoli-identiteetti ovat asioita, jotka määrittelevät elämäämme ja tekemisiämme vahvasti syntymästä kuolemaan. Vanhuksen seksuaalisuus on edelleen tabu, jonka kohtaamiseen ammattilaisillakaan ei tunnu olevan eväitä. Jossain vaiheessa ikääntymistä ihmiset muuttuvat sukupuolettomiksi hoivattaviksi, joita voi kyllä halata ja taputella, mutta joiden sukupuoli-identiteettiä, seksistä puhumattakaan, ei haluta edes ajatella.
Toisaalta, keskustelu sukupuolesta ja sukupuoli-identiteetistä keskittyy usein vain seksiin tai seksuaalisuuteen, jolloin laajat sosiaaliset ulottuvuudet jäävät huomaamatta. Sukupuoli-identiteetti on kokemus omasta itsestä. Se voi olla merkittävä osa ikäihmisen elämäntarinaa, jonka muisteleminen on tärkeää. Mielen hyvinvoinnille on tuhoisaa, jos ei voi kokea kuuluvansa johonkin ryhmään tai jos omaa historiaa ei tunnusteta tai tunnisteta. Tai jos tärkeä parisuhde vaietaan kuoliaaksi.
Kun puhutaan vanhenemiseen liittyvistä peloista, tulee aina esille itsenäisyyden ja itsemääräämisoikeuden katoaminen. Miten pystyä säilyttämään yksityisyys ja arvokkuus, tulla kohdelluksi yksilönä? Päästä samaan paikkaan puolison kanssa? Sukupuoli- ja seksuaalivähemmistöihin kuuluvilla nämä kysymykset ovat valitettavasti hyvin aiheellisia.
Sateenkaariseniorit ovat eläneet aikana, jolloin oma identiteetti täytyi pitää salassa syrjivän lainsäädännön ja sairausleiman pelossa. Takana on sekä uskomattoman surullisia kokemuksia, että myös hienoja selviytymistarinoita. Nyt he joutuvat kantamaan huolta siitä, pakotetaanko heidät takaisin kaappiin, kun terveys ja toimintakyky heikkenevät.
Moni ikäihminen on saattanut elää koko elämänsä kaapissa. He ovat ehkä menneet naimisiin ja perustaneet perheen, mutta kantaneet kaikki vuodet salaisuutta mukanaan. Mitä tapahtuu, jos he paljastuvat vaikkapa muistisairauden vuoksi?
Vanhustyössä osaaminen tällä alueella on yhä puutteellista. Vielä nykyisinkin saatetaan sanoa, että ei ole ongelmaa, kun ”meillä on vaan tavallisia mummoja ja pappoja”. Näinköhän?
Miten tämä koskettaa sitten vaikkapa Eläkeliiton vapaaehtoistyöntekijää? Kenenkään ei ole pakko kertoa identiteetistään, mutta auttaja voi viestittää käytöksellään, että hänelle voi halutessaan sen tehdä. Turvallisesti ja luottamuksellisesti. Ennen kaikkea, meidän olisi hyvä välillä pysähtyä miettimään, miten puhumme toisista ihmisistä ja millaisia sanoja käytämme. Ihan kaikissa asioissa.
Inhimillisyys, ikäystävällisyys, tasa-arvo, yhteisvastuu ja osallisuus. Kuulostaako tutulta? Pitäisi, sillä ne ovat Eläkeliiton arvot.
Lue lisää: Koulutuspäivä sateenkaariseniorin kohtaamisesta
