Hyvän ikääntymisen etsijät -hanke

Hyvän ikääntymisen etsijät -hanke

Hyvän ikääntymisen etsijät -hanke (2024–2026) käynnistyi 1.8.2024. Yhteiskehittämishanke toteutetaan yhdessä Miina Sillanpään Säätiön kanssa. Hankkeessa vahvistetaan haavoittuvassa asemassa olevien ikääntyneiden ihmisten arjen hyvinvointia ja osallisuutta. Lisäksi tuodaan esiin heidän elämäntilanteitaan ja kokemuksiaan. 


Etsivää työtä ja tilannekuvaa

Vanhenemiseen sisältyy monia haavoittavia elämäntilanteita kuten pienituloisuutta, hyvinvoinnin vajeita ja yksinäisyyttä, jotka voivat lisätä syrjäytymisen riskiä. Tyypillistä on myös ongelmien kasautuminen, yksi muutos voi johtaa toiseen. Esimerkiksi Helsingissä 60 % ikääntyneiden asuntokunnista on yksinasuvia, joista monet pienituloisia. Pienituloisuus syrjäyttää, vaikuttaa sosiaalisiin suhteisiin sekä yksinäisyyden kokemiseen. 


Hankkeessa etsitään haavoittuvassa asemassa olevia yli 60-vuotiaita jalkautumalla heidän arjen toimintaympäristöihinsä. Erityisesti tavoitellaan palvelujen ulkopuolella olevia, pienituloisia, miehiä sekä yli 75-vuotiaita. Hankkeessa tuotetaan tietoa edellä mainittujen ihmisten tilanteista ja kokemuksista sekä tuodaan heidän ääntään kuuluviin ja yhteiskunnalliseen keskusteluun.

 

Tarvelähtöistä ryhmätoimintaa yhteiskehittämällä

Hyvän ikääntymisen etsijät -hanke avaa Miina Sillanpään Säätiölle ja Eläkeliitolle tärkeitä uusia mahdollisuuksia haavoittuvassa asemassa olevien ikääntyneiden tarpeiden ja toiveiden tunnistamiseen sekä konkreettisten keinojen vahvistamiseen hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämiseksi.
Hankkeessa rakennetaan yhdessä tavoitteellista ja voimavaralähtöistä ryhmätoimintaa, jossa ikääntyneiden vahvuuksia, elämänviisautta sekä arkea kannattelevia ja hyvinvointia tukevia asioita vahvistetaan. Tarvelähtöisen Hyvän ikääntymisen etsijät -ryhmämallin kehittämisessä hyödynnetään hankkeessa tuotettua tietoa ja iäkkäille järjestettyjen pilottiryhmien kokemuksia.

Ensimmäinen pilottiryhmä aloitti lokakuussa Helsingissä. Toiminta laajenee ensi vuodesta alkaen Eläkeliiton paikallisyhdistyksiin Tampereelle, Kangasalaan ja Mikkeliin. Kehitämme yhdessä vapaaehtoisten kanssa uuden Hyvän ikääntymisen lähettiläs -toimintamallin.

 

Rahoitus ja yhteistyötahot

Miina Sillanpään Säätiön ja Eläkeliiton yhteiskeittämishanke saa rahoituksen Sosiaali- ja terveysjärjestöjen avustuskeskuksesta STEA:sta. Muita yhteistyökumppaneita hankkeessa ovat Omakotisäätiö, Diakonissalaitos, Helsingin kaupunki, Munkkiniemen seurakunta, MIELI Suomen Mielenterveys ry ja MEREO ry.

Lisätietoa Miina Sillanpään Säätiön hankesivuilta.

Kiinnostuitko? Ota yhteyttä: 

Teija Saarinen
projektisuunnittelija, Eläkeliitto
040 725 7111
teija.saarinen(at)elakeliitto.fi

Ulla Arifullen-Hämäläinen
hankepäällikkö, Miina Sillanpään Säätiö
050 566 5327 
ulla.arifullen-hamalainen(at)miinasillanpaa.fi

Kurkistuksia Hyvän ikääntymisen etsijöiden ryhmätoimintaan

Hyvän ikääntymisen etsijät -hankkeessa kerätään kokemuksellista tietoa erilaisista haavoittuvista elämäntilanteista ikääntyessä.

Lue lisää
Hyvää ikääntymistä etsimässä

Kaikilla on oikeus merkitykselliseen arkeen, hyvään ikääntymiseen ja osallisuuteen.

Lue lisää