Puolison kuolema tai ero puolisosta koskettavat monia. Yksinjääminen satuttaa ja vaatii toipumisaikaa. Eläkeliiton sopeutumista tukevilta kursseilta saa tukea ja eväitä elämän jatkamiseen joko eron tai puolison kuoleman jälkeen.
”Ennen kurssia minulla ei ollut "toivon ikkunaa" tai ovea, joka olisi ollut raollaan tulevaisuuteen, vaan minulla oli "toivon ikkunan tai oven" kohdalla pelkkä seinä. Kurssin aikana minulle ei avautunut vain "ikkunaa tai ovea", vaan koko seinä räjähti pois, ja nyt minulla on näkymä ihan uuteen tulevaisuuteen ja uuteen elämään, johon voin alkaa tutustua.”
Katso oheisesta videosta, kuinka Sisko ja Paavo kertovat kokemuksestaan ja kannustavat leskiä hakemaan kurssille:
Kurssi on tarkoitettu yli 50-vuotiaille, vähintään puoli vuotta- ja pääsääntöisesti korkeintaan kolme vuotta aiemmin eronneille henkilöille.
Kurssi on tarkoitettu yli 50-vuotiaille, vähintään puoli vuotta- ja pääsääntöisesti korkeintaan kolme vuotta aiemmin eronneille henkilöille.
Kurssi on tarkoitettu yli 50-vuotiaille, vähintään puoli vuotta, ja pääsääntöisesti korkeintaan kolme vuotta aiemmin leskeksi jääneille henkilöille.

Puolison kuolema on usein yksi henkilökohtaisen elämän suurimmista kriiseistä.
Kurssi on tarkoitettu yli 50-vuotiaille, vähintään puoli vuotta, ja pääsääntöisesti korkeintaan kolme vuotta aiemmin leskeksi jääneille henkilöille.
Eläkeliiton sopeutumista tukevat kurssit leskeksi jääneille ja eronneille tarjoavat mahdollisuuden muiden samassa elämäntilanteessa olevien kohtaamiseen ja vastavuoroiseen kokemusten vaihtoon
Tänä keväänä, näissä paljon puhutuissa poikkeuksellisissa oloissa, suunnittelimme ja toteutimme Eläkeliiton ihka ensimmäisen sopeutumisvalmennuskurssin verkkototeutuksena.
Kukkakaupan lähetti tuo joskus jopa kymmeniä tervehdyksiä läheisensä menettäneelle. Surunvalittelut ja adressit eivät kuitenkaan korvaa lohduttavaa kosketusta ja kuuntelevaa korvaa.
Oman lapsen eroa aiheuttaa yleensä hämmennystä, epäuskoa ja surua. Erotilanteissa isovanhemmat ovat usein myös huolissaan siitä, säilyykö heidän suhteensa lapsenlapseen.
Sopeutuminen tarkoittaa omakohtaista oppimis- ja voimaantumisprosessia ja tavoitteena on lisätä itsearvostusta, rohkeutta, toimintamahdollisuuksia ja tulevaisuudenuskoa.
Yksinäisyys on yleistä, yksinäisyys on ongelma, yksinäisyyttä pitää ehkäistä.
Leskeksi jääneille suunnatuilla kursseilla käydään läpi suruun liittyviä asioita, yksin jäämisen aiheuttamia tunteita ja pohditaan yhdessä keinoja, jotka kantavat arjessa eteenpäin. Vastavuor
Puolison kuoleman aiheuttamasta suuresta surusta tekee erityisen suuren se, ettei ole enää tavallista arkea jakavaa ihmistä.
Eronneelle tarkoitetun sopeutumista tukevan kurssin tavoitteena on uusien näkökulmien saaminen muuttuneeseen elämäntilanteeseen ja oman identiteetin uudelleen rakentaminen.
Avio- tai avoero myöhemmällä iällä vaikuttaa pariskunnan itsensä lisäksi myös esim. lapsiin, lastenlapsiin ja yhteiseen ystäväpiiriin.